Matkamme Loudoun International Youth Leadership Summitiin (LIYLS2016) alkoi perjantain ja lauantain välisenä yönä noin klo 01.00 aikaan. Ensin bussilla Turusta Helsinki-Vantaan lentokentälle ja sieltä lento Kööpenhaminaan. Kööpenhaminassa odotimme seuraavaa lentoamme lähes viisi tuntia ja aika tuntui todella pitkältä. Yöunet, kun olivat lähes olemattomat. Puolen päivän jälkeen oli vihdoin aika nousta ilmaan ja suunnata nokka kohti Washingtonia. Yli kahdeksan tunnin lennon ja erittäin kuoppaisen laskeutumisen jälkeen saavuimme Washington Dulles –lentokentälle. Passintarkastukset menivät sujuvasti ja laukutkin löysivät tiensä perille. Näytimme varmaan todella hehkeiltä yli 20 tunnin matkustamisen jälkeen. Isäntämme olivat iloisina ja innokkaina meitä vastassa, joka sai meidät väsyneet matkaajat piristymään, ainakin hetkeksi. Jokainen löysi hostinsa ja lähti heidän mukana “kotiinsa”. Ruokaa, hieman tutustumista ja nukkumaan. Tuskin kukaan meistä jaksoi pysyä pystyssä klo 21.00 kauempaa.
Matkaväsymyksen takia sunnuntain startti oli vasta klo 11.00. Ensimmäiseksi menimme isäntäkouluumme eli Broad Run high schooliin. Ohjelmassa oli mm. tutustumista toisiin opiskelijoihin, keskustelua stereotypioista, jotka liitetään amerikkalaisiin, ja kilpailimme siitä, mikä maa tietää eniten USAn osavaltioita.
Lounaan jälkeen siirryimme toiseen konferenssin järjestäjäkouluista eli Dominion high schooliin. Siellä jokainen rekisteröityi ja sai mukaansa kassin, jossa oli mm. T-paita ja Loung Ungin kirja First they killed my father. Rekisteröitymisen jälkeen oli orientaatioluennon aika. Professori Boileau George Mason -yliopistosta kertoi kulttuurien kohtaamisesta ja tässä muutama pääkohtia hänen esityksestään:
Kulttuuri on kuin linssi, joka saattaa muuttaa viestiä.
Täytyy löytää tavat, jolla tulee ymmärretyksi ja ymmärtää toisia.
On verbaalista ja ei-verbaalista kommunikaatiota.
high context maat (esim. Kiina ja Korea, joissa ei-verbaalinen kommunikaatio on erittäin tärkeä osa puhetta) ja low context maat (esim. USA ja Suomi, joissa sanoilla on eniten merkitystä).
Kysy kysymyksiä, koskaan ei voi kysyä liikaa! ‘Go and have a cup of tea, as often as possible!’
Tärkeintä kulttuurien välisessä kommunikaatiossa:
Kunnioita toisia, sillä kommunikaatio perustuu kunnioitukseen.
Opi muista kulttuureista à opi muilta ihmisiltä, älä kirjoista
PERSIA = Political Economics Religion Social Intellectual Artistic (asiat, jotka tekevät kulttuurista kulttuurin ja kun niistä oppii, oppii muista kulttuureista).
Erittäin hyvä avaus ja paljon asioita, joita tulemme varmasti kohtaamaan konferenssin aikana. Kultturien kohtaamiselta on mahdotonta välttyä, sillä täällä on kansainvälisiä opiskelijoita 20 maasta ja 15 eri koulusta ympäri maailmaa (mm. Australia, Etelä-Afrikka, Etelä-Korea, Kiina, Puola) sekä tietenkin isäntämaa USA.
Kulttuurien kohtaaminen ja toisista oppiminen laitettiin heti testiin jakamalla opiskelijat 10 ryhmään ‘jäänmurtajaleikkejä’ varten. Niiden ja päivällisen jälkeen hyppäsimme busseihin ja suuntasimme Washington DC:n katsomaan siellä olevia monumenttejä.
Yllä olevissa kuvissa jäänmurtajaleikkejä ja Washingtonin monumenttejä (Capitol Hill, Washington monument, Lincoln monument ja Martin Luther King memorium).