Tänne blogiin tulee monenlaisia kirjoituksia, muun muassa opiskelijakunnan tiedotuksia, juttuja tapahtumista ja vaihto-opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä kokemuksistaan.
Blogi korkataan Heron kirjoituksella omista kokemuksistaan Kanadassa opiskelusta!
Lilusta Kanadaan, eh?
Olen kurdilaistaustainen Suomessa, tarkemmin Liedossa, kasvanut entinen Liedon lukion opiskelija. Tänä vuonna Suomen kulttuurirahasto palkitsi minut huikealla stipendillä, joka antoi minulle etuoikeutetun mahdollisuuden suorittaa lukion loppuun Kanadassa United World College Lester B. Pearson koulussa, jossa lukioikäiset nuoret eri puolilta maailmaa elävät yhdessä intensiiviset kaksi vuotta. Kouluja on ympäri maailmaa nyt 14, ja niiden päämääränä on tehdä kansainvälisestä koulutuksesta yhteisymmärrystä edistävän voiman. Tämä kyseinen UWC on rakennettu kauniin Pedder Bayn kupeeseen Vancouver Islandille, joka sijaitsee Kanadan lounaisrannikolla British Columbian provinssissa. Olen toinen Suomea edustava oppilas, sillä itseni lisäksi täällä on toista vuotta opiskeleva itäsuomalainen tyttö. Nykyistä kouluani ympäröivä luonto eläimineen ja kasveineen on hyvin rikas, sillä kookkaiden puiden ja kauniin meren lisäksi täällä voi lähes joka ilta nähdä hylkeitä, peuroja, saukkoja ja pesukarhuja. Aion kirjoittaa kokemuksistani puolen vuoden ajalta.
Elämänpiirin laajentuminen valtameren toiselle puolelle ei käynyt minulla kivutta, mutta siitä huolimatta on ihanaa tuntea olonsa onnelliseksi ympäristössä, joka joskus ei ollut mitään muuta kuin vieras, ja ehkä hiukan pelottavakin. Kouluamme on hankala kuvailla, sillä ihmiset jotka ovat täällä tekevät tästä paikasta sen mitä tämä on. Siksi tämä ei ole pelkästään akateeminen paikka, vaan olemme kuin pieni yhteisö. Voin kuvailla vaikka kuinka kauan siitä millainen koulumme on, mutta ihmiset, jotka edustavat yli 90 kansallisuutta, tekevät tästä paikasta sen mitä tämä on. Ihmiset täällä tulevat erilaisista kulttuuri- ja uskontotaustoista, joten ymmärtäväisyys ja avoinmielisyys ovat tärkeitä UWC-hakijan piirteitä. Olemme käytännössä keskellä ei mitään, metsän ympäröimänä. Jos ei poistu kampusalueelta vähään aikaan, tuntuu siltä, kuin muuta maailmaa ei olisi ympärillä ollenkaan. Autoja kyllä kulkee tänne ja täältä pois (pääasiassa perheenjäseniä, turisteja, henkilöstöä tai paikallisia asukkaita). Voin ihan milloin vain mennä puhumaan kenelle tahansa koulun oppilaille tai henkilökunnanjäsenelle ilman tuomitsemisen pelkoa. Nämä neljäkuukautta on ollut nonstoppia, sillä elämässä tapahtuu niin paljon, ettei ehdi edes ikävöidä kotiin. Elämä koostuu opiskelusta, harrastuksista ja sosialisoinnista. Study, Sleep and Socialize on meidän rutiinimme.
Opiskelemme täällä IB-tutkintoa, joka on kansainvälisesti tunnistettu tutkinto. Voin siis palata Suomeen kahden vuoden jälkeen tai jatkaa ulkomailla. Opiskelemme IB-tutkinnon mukaisesti kuutta ainetta syvällisesti ja Theory of Knowledge ainetta. Omat aineeni ovat English language and literature, Suomi self-taught, Chemistry HL, Economics HL, Maths SL ja History HL. Erilaista suomalaisiin kouluihin on se, että meillä on 7 päivän lukujärjestys rytmi, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että viikko ei ala aina samalla tunnilla. Nautin kovasti historiatunneista, koska se on poliittista historia ja opiskelemme lähihistorian demokratiaa. Etelä-Afrikan Apartheidin lisäksi olen saanut lisää tietoa Kanadaan kohdistuneesta kolonialismin aiheuttamista ongelmista.
Sosiaalisointi osuus koostuu vapaa-ajasta, jota vietämme kavereiden ja muiden opiskelijoiden kanssa. Koulussamme kaikilla oppilailla täytyy olla vähintään 2 virallista harrastusta. Valikointilista on laaja aina ihmisoikeuksista purjehdukseen. Pääsin onnekkaana sukellusryhmään, ja tähän asti olemme käynyt vain teoriaa läpi. Viime viikolla kävimme sukeltamassa koulumme uima-altaalla varuisteiden kanssa. On tosi vaikea tottua siihen, että tulisi hengittää jatkuvasti, kun painuu veden pinnan alle. Sukelluukseen kuuluu myös Diving duty, joka voi olla sukelluskaasusäilöiden tankkaamista tai moottoriveneen ohjaamista. Olen ehtinyt tehdä jo molempia. Toinen aktiviteettini on Filantrophia, joka tarkoittaa ihmisrakkautta. Koulumme ei olisi pystyssä ilman lahjoittajia, eikä moni oppilas olisi täällä opiskelemassa ylipäätään, ellei filantrofiaa olisi. Aktiviteetissani soitamme kiitospuheluja, vierailemme lahjoittajien luona tai teemme heille kiitosvideoita ja lahjoja. Osallistun epävirallisina jäseninä harrastuksiin joogaan tai Malli-YK:hon. Sosiaalisointi tapahtuu aina vessoista luokkahuoneisiin. Omissa huoneissa ei ole verkkoa, joten oppilaat joutuvat pakostakin opiskelemaan luokkahuoneissa, jotka pidetään auki yöisinkin. Minua tosin onnisti, sillä pääsin huoneeseen, jossa on verkko tosin heikko sellainen. Tykkään opiskella rauhassa omassa huoneessa huonekaverini kanssa, mutta taukoja pitäessäni käyn hengaamassa ja moikkaamassa kavereita.Tulemme kaikki erilaisista opiskelutaustoista, joten autan etiopialaista huonekaveriani kotiläksyissä, ja opin itse samalla. Ilahdun eniten kuulutus hetkistä kesken päivällisen., jolloin vapaaillat täyttyy toiminnasta. Ihmiset tekevät kuulutuksia ruokalassa leffoilloista, kylpyläilloista, ensiapukurssista, hiuslahjoituksista syöpäpotilaille jne. Tämän puolen vuoden aikana on järjestetty kolme Regional dayta, jotka ovat nimensä mukaisesti maanosan päivän, jolloin maanosaa edustavat oppilaat järjestävät workshoppeja maansa kulttuurista, ruoka on tyypillistä sille maanosalle ja illalla on esitys, johon kuka tahansa voi ottaa osaa, kunhan esitys liittyy kyseiseen maanosaan. Tänä vuonna oli ensimmäisenä European, Latinamerica ja viimeiseksi huipentuman AfroCaribbean. Päivä on omistettu maanosaa edustaville, mutta näytöksiin osallistuu kaikki maanosaan kuulumattomatkin. Itse olen osallistunut lukuisiin tanssinumeroihin, ja eniten olen nauttinut harjoituksista, joille pitää löytää aikaa kaiken kiireen keskeltä. Kampuksella on myös vähän väliä oppilaiden järjestämiä epävirallisempia näytelmä-, tanssi-, ja musiikkiesityksiä, mitkä värittävät arkea ja opiskelua.
Asumme siis viidessä 40:n hengen talossa. Kaikki talot on nimetty lahjoittajien mukaan, ja meillä on omat talovanhemmat. Oma talonisäni on kurdilainen matikan opettaja ja äitini kanadalainen. Huoneet ovat neljän hengen huoneita, jonka asukkaat ovat eri maanosista. Omat huonekaverini ovat Etiopiasta, Vietnamista ja Kanadasta. Pojat ja tytöt ovat erikerroksissa, mutta olohuoneessa hengatessa molemmat pääsevät tutustumaan. Joka sunnuntai kokoonnumme talon kanssa puhumaan työntäytteisen viikon saavutuksista ja epäonnistumisista. Meillä on täällä talojen välisiä kilpailuja, jotka kokoavat ihmiset yhteen kilpailemaan ja kannustamaan omaa taloaan. Näistä kilpailuista lähtee pois hyväntuulisena lopputuloksesta huolimatta. Kilpailuja on golden shoe ja olympiakisat. Meillä on myös kotitöitä vuoroviikkoin, jonka aikana siivous on tietyn henkilön vastuulla. Kitchen duty on yksi suosikeistani, vaikka se vie aikaa arjesta, nautin kovasti siitä. Noin 6 oppilasta auttaa keittiötyöntekijöitä tiskaamaan astiat lounaalla, päivällisellä tai aamupalalla. Tiskaajat ovat eri taloista kakkos- ja ykkösvuotisia, ja musiikin soidessa ja tanssiessa siivous sujuu kaikilla nopeasti. Kitchen dutyn yhteydessä oppilaat oppivat myös kompostoimaan, mikä on minusta hieno juttu. Koulumme pyrkii olemaan todella luonnonystävällinen. Luonnonystävällisyys näkyy myös ruokavalinnoissa, kahdessa kampuksemme kasvihuoneessa, oppilaiden itse leipomissa leivissä ja käyttämissämme uusiutuvissa energialähteissä. Pearson College UWC on vapaaehtoisesti ottanut projektikseen suojella Race Rocks saaria . Käytämme aluetta merentutkimuksen Marine Science oppitunneilla ja laitesukelluksen aikana.
Jokaisella termillä oppilaat poistuvat viikoksi kampuksella Projektiviikolle tekemään aktiviteettejaan kampuksen ulkopuolelle. Menin itse Vancouveriin ukrainalaisen ja bosnialaisen tytön kanssa vierailemaan lahjoittajien luona, ja oppimassa lisään varainhankinnasta. Vancouver oli mielenkiintoinen ja hämmentävä sekoitus pohjois-amerikkalais- ja aasialaisperintöä sekä tämän päivän todellisuutta, kodittomia, puistoja, taidegallerioita, yliopistoja, satamia, huonoja naapustoja. Sykkivän kahden miljoonan ihmisen suurkaupungin katukuvaa sävyttivät ihmismassat, pilvenpiirtäjät, vuoristot, meriset maisemat tyynen valtameren rannalla. Asuin projektiviikon isäntäperheessä, jotka olivat itse ensimmäisiä Pearsonin oppilaita, ja olivat olleet naimisissa yhtä kauan, kun koulumme on ollu pystyssä, 41 vuotta. Toinen heistä oli tuomari ja toinen asianajaja, joten puhuttavaa riitti molemminpuolin.
Koulumme oppilaat pistävät joka vuosi pystyyn henkeäsalpaavan One World –shown Victorian upeimalla lavalla, Royal Theaterissa. Kahdentunnin show koostuu tanssi-, musiikki-, ja runo-ohjelmanäytöksistä, mitkä ovat kaikki oppilaiden itse koregrafioimia. Myös valot, ääni ja stage management ovat oppilaiden käsissä, joten kaikki on oppilaiden aikaansaamaa, ja kaikki oppilaat osallistuvat. Yleisössä on 4000 henkeä, joten kokemus tulee olemaan varmasti ainutlaatuinen.
Kahdelta UWC vuodeltani odotan ropakaupalla elämänmyönteisyyttä, elinikäisiä ystäviä, kaiken uuden oppimista toisista kulttuureista sekä jatko-opintoihin valmistavaa kokemusta. Ikävöin Liedon lukion ihanteellista työympäristöä, mutta koen kuuluvani tänne vielä enemmän. Kaikki, mitä olen Lilussa oppinut on ollut enemmän kuin hyödyllistä täällä. Aion palata joulukuussa takaisin Suomeen, ja saatan pitää tammikuussa esitelmän Lilun ykkösvuotisille UWC:sta.