top of page

Lilusta maailmalle

Liedon lukiosta luontevasti maailmalle

Noin vuosi sitten kävin viimeisiä lukiokurssejani, ja penkkarit sekä lukuloma häämöttivät jo nurkan takana. Muutamaa viikkoa aiemmin olin jo lähettänyt hakemukseni Iso-Britanniaan, Aberdeenin yliopistoon. Olin jo pitkään haaveillut ulkomailla opiskelemisesta, ja abivuoden alussa opon kanssa jatko-opiskeluista keskustellessa kerroin tästä haaveesta. Juuri lukion ja kaverien tuen ja kannustuksen myötä uskalsin hakea ulkomaille opiskelemaan. Syksyn aikana opon kanssa tutustuttiin Britteihin hakemiseen ja opiskeluvaihtoehtoihin. Itse hakemus tuli lähettää tammikuun puoleen väliin mennessä ja ennen tätä minun piti kirjoittaa motivaatiokirje, jossa kerron miksi sopisin haluamaani yliopistoon ja tieteenalaan. Hakemukseen tuli myös liittää suositukset, jotka englannin opettajani kirjoitti minulle hakemukseen.

Kirjoitusten jälkeen sain hakemukseni Briteistä takaisin, ja sain kuulla, että pääsen sisään Aberdeenin yliopistoon, kunhan saan tietyt arvosanat kirjoituksista. Kirjoitusten tuloksia saikin jännittää toukokuun puoliväliin asti, mutta odotus palkittiin ja arvosanani täyttivätkin yliopiston vaatimukset. Sitten vain valitsin mihin koulutusohjelmaan haluaisin mukaan niistä viidestä vaihtoehdosta, johon hain tammikuussa. Päädyin loppujen lopuksi valitsemaan Biological sciences -koulutusohjelman, sillä koin, että koulutus olisi laajempi biologian kannalta kuin esimerkiksi vain jonkun tietyn alan opiskelun, kuten genetiikan tai meribiologian, jotka myös kiinnostivat minua.

Viime syksynä muutin sitten Aberdeeniin. Koronaviruksen takia opiskelu oli osaksi etänä ja osaksi lähiopetuksena. Esimerkiksi lähes kaikki luennot olivat syksyllä etänä, mutta käytännön harjoitukset biologiassa sekä ranskan suulliset sekä kirjalliset tutoriaalit olivat lähiopetuksena kampuksella. Yliopistolla on tarkka koronastrategia ja se näkyi kampuksella esimerkiksi siten, että käytäville oli merkitty kulkusuunnat, jottei opiskelijoiden satunnaisia kohtaamisia käytävillä olisi niin paljon. Yliopiston tiloissa tuli myös aina käyttää maskia.

Miksi sitten päädyin ulkomaille opiskelemaan biologiaa? Lukiossa osallistuin useisiin kansainvälisiin projekteihin ja niiden kautta pääsin tapaamaan opiskelijoita ympäri Eurooppaa. Kansainvälisessä ryhmässä toimiminen oli minusta mielenkiintoista, ja siksi ensinnäkin haaveilin ulkomailla opiskelusta. Toiseksi ulkomaille minua veti se, että haluaisin tulevaisuudessa ehkä olla tutkija ja koen, että tutkimusta on helpompi tehdä maailmalla englanniksi. Kun on opiskellut kaiken valmiiksi jo englanniksi, on sitä myös vaivattomampaa käyttää tulevaisuudessa.

Olen aina pitänyt oppimisesta ja kaikki kouluaineet ovat kiinnostaneet minua. Erityisesti minua ovat kiinnostaneet luonnontieteet, mutta myös esimerkiksi kieliä on tullut opiskeltua. Koska en oikein koskaan osannut päättää, mikä minua kiinnostaisi eniten, tuli lukioaikana opiskeltua melko paljon kursseja. Loppujen lopuksi kursseja kertyikin yli 100. Kiinnostuksen erityisesti biologiaan löysin myös vasta myöhemmin lukiossa. Osallistuin kakkosvuoden keväällä biologian kenttäkurssille, jossa teoria pääsi myös käytäntöön. Oli mukava päästä näkemään hieman sitä, mitä muutakin kuin teoriaa biologia voi olla. Myös biologian oppitunnit perinnöllisyydestä sekä genetiikasta saivat minut erityisesti kiinnostumaan biologiasta.

Koronavirustilanteen pahenemisen takia yliopistollani siirryttiin kokonaan etäopetukseen ja aikaisintaan syksyn ”normaaliin” palataan maaliskuussa. Opiskelenkin nyt Suomesta käsin Aberdeenissa ja teen töitä opiskelun ohella. Ehkä ensi syksynä asiat ovat paremmin ja opiskelu olisi kaikkialla kaikin puolin helpompaa. Terveisiä kaikille Liluun, toivoo Venla Heinonen

#lukio #yliopisto #yhteishaku #kansainvälisyys #minäitse

198 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page