
Pitkä odotus on päättynyt ja olemme saapuneet Parmaan, Italiaan, jossa vietämme seuraavan kuukauden Erasmus+ -vaihdossa lukiossa nimeltään Liceo Attilio Bertolucci. Meitä on täällä neljä Liedon lukion opiskelijaa: minä Nilla, Emilia, Ada ja Johanna. Majoitumme koulun opiskelijoiden luona ja nämä samat neljä majoittajaa tulevat toukokuuksi Lietoon opiskelemaan. Parmassa on aurinkoista ja lämmintä noin 15 astetta. Aion nyt esitellä havaintoja ja eroavaisuuksia, joita olen tehnyt ensimmäisen viikon aikana.
- Kaikki autot ovat todella puhtaita.
- Bensa ja diesel on halvempaa kuin Suomessa, mutta ei paljon.
- Liikenne on erilaista: autot ajavat ihan kiinni toisissaan ja ohittelevat paljon (suomalaisen mielestä vaarallisesti).
- Ruoan kanssa ei syödä mitään lisuketta. Kun syödään kanaa, syödään vain kanaa eikä esimerkiksi riisiä sen kanssa.
- Syödessä ei käytetä veistä.
- Mascarpone juustoa käytetään paljon, myös esimerkiksi pitsassa.
- Italialaiset sanovat koko ajan alora eli sitten/siis.
Päivärytmi on erilainen. Koulu alkaa kello 8 ja päättyy jo kello 13, jonka jälkeen on lounas. Illallista syödään perheen kesken vasta myöhään iltaisin, yleensä kahdeksalta.
