top of page

Saksalaisten kanssa Berliinissä

Meidän lukiomme ja saksalainen Eric-Kandel-Gymnasium ovat tunteneet toisensa jo yli 30 vuotta.

Tänä kesänä tapasimme saksalaiset EKG:n opiskelijat ensin Liedossa vajaan viikon pituisella vierailulla ja itse olimme Saksassa elokuun toisella kouluviikolla.

Eric Kandel Gymnasium, EKG sijaitsee Ahrensburgissa aivan Hampurin vieressä. Ensimmäinen vierailupäivä oli sunnuntai ja perheet, joissa majoituimme, olivat järjestäneet meille ohjelmaa. Osa meistä pääsi Hampuriin huvipuistoon, osa kävi Lyypekissä tutustumassa vanhaan hansakaupunkiin ja osa kierteli Ahrensburgin keskustassa.

Toinen päivä alkoi koulussa matikan ja kemian tunneilla. Matikassa oli vielä liitutaulu käytössä. Kemiassa kerrattiin edellisen tunnin asia pelaamalla pelejä. Mitään digitaalista tunneilla ei ollut, kaikki tehtiin ryhmissä tai opettajaa kuunnellen.

Iltapäivällä menimme lähijunalla Hampuriin ja kävimme kaupungintalolla (Rathaus) sekä uudessa ja vanhassa kaupunginosassa (Hafen-City ja Speicherstadt). Hampuri on iso satamakaupunki ja vanhana hansakaupunkina edelleen tärkeä kaupan alalla. Elbe-joen varrella sijaitsee myös Elbphilharmonie, kaupungin upea konserttitalo, jonka näköalatasanteelta oli mieleenpainuvat näkymät kaupunkiin ja vilkkaalle satama-alueelle.

Viimeisenä vierailupäivänä lähdimme Berliiniin, pääkaupunkiin tutustumaan nähtävyyksiin ja tekemään tuliaisostoksia. Saimme nähdä ja kuulla kaupungin historiasta sekä toisen maailmansodan että kylmän sodan ajalta, jolloin kaupunki oli muurilla jaettu Itä- ja Länsi-Berliiniin. Brandenburgin portti oli vaikuttava ja täynnä turisteja. Holocaust- muistomerkin kivipaasien välissä sai tuntea hiljaisuuden ja menneisyyden raskaan painon.

Vierailut sujuivat molemmin puolin hyvin, sillä saksalaisiin on helppo tutustua ja asiat tapahtuvat sovitusti. Oli myös mielenkiintoista nähdä läheltä, millaista on asua Saksassa ja käydä saksalaista koulua. Matkustaminen suurkaupungista toiseen sujui kätevästi junalla tai bussilla.  Uusia ystäviä on mukava tavata vielä uudelleen ja näistä kokemuksista riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa. #Freundefürimmer #KulturundGeschichte #Partnerschulen




100 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page