Ensimmäisenä kunnon päivänä meillä oli avajaisseremonia, jossa me siis käveltiin lavalle koko Rock Ridgen koulun eteen samalla kun meidän maamme nimi sanottiin. Kyllä siinä tavallaan tuli jonkunlaista ylpeyden tunnetta siitä, että niinkin pieni ja huonosti tunnettu maa kuin Suomi, oikeasti pääsee tämän kaltaisiin tilaisuuksiin mukaan. Sekä myös ylpeyttä siitä, että juuri minä olen päässyt Amerikkaan asti edustamaan meidän koko maata, meidän koulua, sekä omaa nimeä ja ihan itseään.
Avajaisseremonian jälkeen meille tuli puhumaan Luong Ung (side note; kirjoitti kirjan First They Killed My Father, ja selvisi Kambodian joukkomurhasta). Hän puhui todella kauniisti jopa surullisista ja traagisista asioista, ja siitä miten pystyy kääntämään vihan ja surulliset asiat paremmiksi.
“Remember, you are not a victim, but a survivor”
“You, the young leaders, you can make a difference!
Tämän jälkeen Rock Ridgen koulu esitti meille Pienestä merenneidosta tutun kappaleen “Under The Sea” heidän näytelmästään kyseisestä elokuvasta. Sen ensi-ilta on perjantaina ja meillä on suunnitelmina mennä katsomaankin se! Sitä tulee vähän kateelliseksi siitä, että täällä oikeasti on draamakurssit ja teatterin harraste mahdollisuus.
Kaiken tämän jälkeen mentiin tekemään kulttuuriseiniä koulun kirjastoon, joka oli todella iso ja hieno. Se oli myös hieno mahdollisuus keskustella muiden maiden oppilaiden kanssa, sillä me kaikki olimme siellä.
Osalle maista oli tarjolla kolmiosaiset pahviseinä, joihin sai kiinnittää kuvat ja muut jutut. Meille ei sellaista riittänyt, mutta loppujen lopuksi kuvien levittäminen oli meidän kannalta parempi. Saimme esille todella paljon kuvia ja ihmiset kyselivät niistä todella paljon. Salmiakki maistui osalle ja lopuille ei.
Illalla me tavattiin Olgan ja Maddien kanssa ostoskeskuksessa, ja tähän väliin on vain pakko sanoa että amerikkalaisten hinnat on naurettavan halpoja, ja on oikeasti mahdollisuus saada 20 eurolla jotain muuta kuin se yksi naurettava vaatekappale H&M’stä.
Toisena päivänä me mentiin Newseumiin, joka on siis D.C’ssä sijaitseva iso museo, jossa on vähän kaikkea tarjolla. Ehkä hienoimmat asiat mitä siellä näki, oli Berliinin muurista palanen, sekä World Trade Centerin antenni. Museossa oli kuusi kerrosta, joten nähtävää siellä kyllä riitti ihan muillekkin jaettavaksi. Kun oltiin toisessa kerroksessa, palohälytys alkoi soimaan.
Toisessa kerroksessa. Museossa. Mikä museossa voi edes palaa…??
Meidät kaikki evakuoitiin ulos rakennuksesta, jossa me sitten seisottiin jonkin aikaa ennen kun meidät päästettiin sisälle.
Eräs silmään pistävä asia museossa oli se, että sisään mennessä siellä oli turvatarkastus. Se on tavallaan jopa surullista, että asiaan kuten museo, tarvitaan turvatarkastus. Kokemus oli kuitenkin upea, enkä sitä kyllä vaihtaisi mihinkään.
Matkan jälkeen menimme takaisin Rock Ridgeen, jossa meillä oli ensimmäinen dialogi, jonka aiheena oli poliittiset oikeudet. Meidät jaettiin neljään eri ryhmään, ja meidän ryhmiin kuului ihmisiä Puolasta, Saksasta, Bosnia ja Hertzegovinasta, Kiinasta, Koreasta, Australiasta ja Amerikasta. Keskustelu asioista oli todella mielenkiintoinen, ja oli todella silmiä avartavaa kuulla miten erilaisia asioita meidän maissa oikeasti on. Sitä myös alkoi huomaamaan, miten hyvin asiat Suomessa oikeasti on, ja miten me pidetään kaikkea itsestään selvyytenä, vaikka asian ei pitäisi olla sellainen ollenkaan.
Illalla menimme Cheesecake Factoryyn yllättämään yhden tytön, sillä hänellä oli syntymäpäivä. Olimme varanneet pöydän 30’lle ihmiselle, mutta meitä tuli sinne noin 20-25. Vietimme siellä useita tunteja keskustellen ja nauraen. Vietimme siis todella hyvää aikaa, ja ihmiset on todella mukavia ja mielenkiintoisia. On ihanaa nähdä miten erilaisista kulttuureista ja elämistä me tullaan, mutta silti miten me pystytään luomaan yhteyksiä ja keskustelemaan asioista niin kuin meidän välillämme ei olisi mitään eroja.
Huomenna menemme holokaustimuseoon, ja meillä on dialogi (eli siis ryhmäkeskustelu) maahanmuutosta ja pakolaisista. Sitä innolla odotellen
-Eerika