
Olemme nyt olleet neljän Lilun abin voimin Italian Parmassa vaihdossa kaksi ja puoli viikkoa. Aika on rientänyt nopeasti. Sää on ollut meidän puolellamme, vaikka aamuisin on hieman viileämpää, noin 5 astetta. Puolelta päivin noin kello 17–19 asti on ollut lähes joka päivä parikymmentä astetta.
Pääsin itse kokemaan koronan Italiassa. Onneksi säästyin suurilta oireilta ja virus meni nopeasti ohi. Huomioksi jäi kuitenkin se, että Italiassa ja etenkin koulussa, jossa olemme, luotetaan hyvin paljon kotitesteihin. Kouluun ei päässyt takaisin, kunnes oli tehnyt negatiivisen kotitesti tuloksen.
Pääsimme viime viikon sunnuntaina viettämään ihanaa päivää Bolognassa. Bologna sijaitsee noin tunnin junamatkan päästä Parmasta ja sinne oli helppo suunnistaa. Julkinen liikenne täällä on hieman halvempaa (todennäköisesti johtuen veroista ja bensan, sekä sähkön hinnasta). Bussit ja junat kulkevat myös useammin kuin Liedossa / Turussa, tietenkin riippuen yhteyksistä.

Nyt pääsemme nauttimaan pääsiäislomasta, sillä Italiassa pääsiäinen on tärkeä juhla. Ensimmäinen lomapäivä on torstaina 14.4 ja palaamme takaisin koulun penkeille keskiviikkona 20.4.
ADA